Rani Plast toi Korv-Göransin pakkauksiin ylellisyyden tuntua

Pohjalainen lihatalo Görans on pakannut tuotteitaan Rani Plastin kalvoihin jo yli 10 vuoden ajan. Nykyään markettien pakastealtaissa on Göransin tuotteita, joille Rani Plast on kehittänyt yksilöllisen pakkauskalvon. Pakkausten painatus on huippuluokkaa ja kosketuspinta erottuu muista.

Görans valmistaa Pietarsaaressa lihavalmisteita, kokoliha- ja broilerituotteita sekä ateriakastikkeita. Vuonna 2019 kehittyvä ja kasvava yritys investoi täysin uuteen tehtaaseen, jonka energiatehokkuus hakee vertaistaan. Moderniin liiketoimintaan panostava Görans on tehnyt yhteistyötä Rani Plastin kanssa jo 2000-luvulta saakka.

Göransin naapuripaikkakunnalla Teerijärvellä sijaitseva Rani Plast toimitti aluksi ainoastaan yhtä kirkasta kalvoa HoReCa- ja teollisuuspakkauksiin. Sittemmin mukaan on tullut myös kuluttajille myytävien elintarvikkeiden pakkauskalvoja, ja nykyään Görans saa Rani Plastilta yhteensä jo 23 erilaista pakkauskalvoa.
– Yhteistyömme on tiivistä ja jatkuvaa. Kehitämme tälläkin hetkellä useita uusia pakkaustuotteita Rani Plastin kanssa. Ranilla on usein kehitysideoita, joista on sekä asiakas- että ympäristöhyötyä. Esimerkiksi kirkasta kalvoa päätettiin ohentaa, mikä paransi sen laatutuntumaa ja teki kalvon tuottamisesta kustannustehokkaampaa vähäisemmän muovin vuoksi, Göransin tuotantopäällikkö Evert Granholm paljastaa.

Koska Görans on kasvattanut yhä suurempaa jalansijaa vähittäiskaupassa, pakkauksia on pitänyt viedä askeleen pidemmälle. Esimerkiksi miten saada omat tuotteet erottumaan muiden joukosta, kun pakastealtaissa on satoja samantyyppisiä tuotteita?
– Lähdimme yhdessä kehittämään kokonaan uutta pakkauskalvoa. Sen haluttiin tuntuvan ja näyttävän jopa hieman ylelliseltä pakasteesta otettaessa, kertoo Rani Plastin Account Manager Charlotta Viitasalo

Muovin hyvät ominaisuudet, paperimainen tuntuma

Kehitystyöstä syntyi mattalakattu RaniFFS Food -kalvo. Kalvo on normaalia kestävämpi, ja sen pinta on matta eikä kiiltävä kuten normaalisti. Göransin tuotantopäällikkö Evert Granholmin mielestä pakkauskalvo antaa heidän tuotteistaan korkean laatumielikuvan, mikä on kuluttajamarkkinoilla erittäin tärkeä.
– Kalvossa on edelleen muovin hyvät ominaisuudet, vaikka sen tuntuma on jopa hieman paperimainen. Kalvo on kestävä myös pakastettaessa ja suojaa elintarviketta hyvin, Granholm toteaa tyytyväisenä.

Palkittu painojälki kruunaa laatumielikuvan

Vähittäiskauppaan menevien tuotteiden kalvot ovat aina painettuja. Görans tilaa painatusten suunnittelun Creamedialta ja kalvopainatukset Rani Plastilta.
– Rani Plastin kalvojen painolaatu on alansa huippua. Yhdessä esimerkiksi tämän kehitetyn erikoiskalvon kanssa painatus antaa parhaan mahdollisen laatumielikuvan koko tuotteesta, Granholm kertoo.

Pakkauksista ja hyvästä painolaadusta on tullut entistä keskeisempi kilpailukeino erottua kaupan kilpailun ja kuluttajien vaatimusten ristitulessa. Rani Plast ja Görans ovat myös niittäneet menestystä kansainvälisessä painolaatukilpailussa: vuonna 2017 kumppanusten yhteinen Chili Kebab -elintarvikepakkaus voitti Miller Impression Award -kilpailussa pronssia. Lue Ranin uutinen kilpailumenestyksestä.