iStock-1469775983

Uusi elämä käytetylle maatalouskalvolle

Uutiset

Käytetystä maatalousmuovista on ollut haasteellista päästä eroon. Pian siihen on kuitenkin kestävä ratkaisu – Rani Plast on yhdessä kahdeksan muun toimijan kanssa ollut kehittämässä koko maan kattavaa keräysjärjestelmää.

Kierrätyksen alalla on parhaillaan käynnissä monenlaista kehitystä – uusimpana niistä uusi maatalouskalvojen kierrätysjärjestelmä. Ajatuksena on luoda maatalouteen valtakunnallinen keräys- ja kierrätysjärjestelmä, jonka kautta käytetyt tuotteet kerätään, pestään, granuloidaan ja käytetään uudelleen uusien tuotteiden valmistuksessa. Järjestelmä on vapaaehtoinen, mutta se on tärkeä saada aikaan:

– Ilmastotoimissa emme halua vain noudattaa lainsäädäntöä, vaan pyrimme olemaan sitä askeleen edellä. Vapaaehtoisen järjestelmän luominen maatalouskalvon kierrätystä varten on hyvä esimerkki tavastamme toimia, kertoo kestävyys- ja kehitysjohtaja Mats Albäck.

Keräystoiminta on tarkoitus aloittaa vuoden 2024 aikana.

Tavoitteena kustannustehokas järjestelmä

Rani Plast on yksi yhdeksästä yrityksestä äskettäin perustetun Maatalousmuovien Kierrätys Oy:n taustalla. Mukana on toimijoita kaikkialta arvoketjusta – tuottajista ja maahantuojista aina jälleenmyyjiin asti. Suunnittelutyö on parhaillaan täydessä vauhdissa. Mats Albäck pohtii yhdessä muiden alalla toimivien kollegoidensa kanssa, millaisia tuotteita pitäisi ottaa mukaan kierrätykseen, miten kerääminen ja lajittelu kannattaa käytännössä järjestää ja miten toiminta rahoitetaan.

Tarkoituksena on löytää järjestelmä, joka on riittävän kustannustehokas sekä tuottajille että loppukäyttäjille. Tavoitteena on päästä aloittamaan keräystoiminta vuoden 2024 aikana.

– Yksi mahdollinen malli on luoda niin sanottuja pop-up-keräyspisteitä, joihin maataloustuottajat voivat itse toimittaa muovinsa. Toinen vaihtoehto on noutaa muovit tiloilta tilausjärjestelmäpohjaisesti.

Myyntipäällikkö Christer Vidjeskog näkee uudessa järjestelmässä pelkkiä etuja:

– Meille Rani Plastilla tämä on askel eteenpäin vastuullisuustyössämme. Oma käärintäkalvomme RaniWrap EcoL sisältää jo nyt 30 prosenttia kierrätettyä raaka-ainetta, ja tämäntyyppisten tuotteiden kysyntä on kasvussa. RaniWrap-käärintäkalvoilla on se etu, että ne on valmistettu laadukkaista raaka-aineista. Sen ansiosta ne sopivat hyvin kierrätettäviksi yhä uudelleen kalvon tärkeiden ominaisuuksien heikentymättä. Se tarkoittaa myös, että meillä on vihdoinkin mahdollisuus saada aikaan suljettu kierto maataloustuotteissamme.

Keräysjärjestelmä auttaa vastuullisuustavoitteiden saavuttamisessa

Maatalouskalvon keräys ei ole Suomessa vielä lakisääteistä, ja tällä hetkellä vain noin viidesosa kalvosta kierrätetään. Suurin haaste on toimivan logistiikan puute. Lisäksi maatalouskalvot ovat usein sekä märkiä että likaisia, mikä vaikeuttaa kierrätystä entisestään.

Kyse on tietenkin omien vastuullisuustavoitteidemme saavuttamisesta, mutta myös vastuun kantamisesta.

Mats Albäck

Euroopan tasolla maatalouskalvon kierrätys ei sen sijaan ole mikään uusi asia. Vastaavia järjestelmiä on jo esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, Sveitsissä, Irlannissa ja Ranskassa. Nyt on siis Suomen vuoro.

– Odotan innolla sitä, että pääsen mukaan kehittämään järjestelmää, jota aiomme hyödyntää mahdollisimman paljon. Tämä on arvokasta raaka-ainetta, joka on tähän saakka hävinnyt kierrosta. Kyse on tietenkin omien vastuullisuustavoitteidemme saavuttamisesta, mutta myös vastuun kantamisesta – ja samalla autamme viljelijöitä pääsemään eroon jätteestä, sanoo Mats Albäck, joka on myös uuden Maatalousmuovien Kierrätys Oy:n hallituksen jäsen.

Maatalousmuovien Kierrätys Oy

Mikä: Vapaaehtoinen tuottajaorganisaatio, joka toimii Suomen Uusiomuovi Oy:n tytäryhtiönä.
Tavoite: Kehittää järjestelmä pakkausten tuottajavastuun ulkopuolelle jääneiden maatalousmuovien kierrätystä varten. Keräys aloitetaan käärintä- ja aumakalvoilla, mutta tarkoitus on jatkossa laajentaa toiminta myös paalausnaruihin ja -lankoihin, verkkoihin, maskikalvoihin ja siilojen reunakalvoihin.

Miten: Yhteiskuljetuksiin ja popup-keräyksiin perustuva keräysjärjestelmä.

Aikataulu: Suunnittelu on parhaillaan käynnissä, ja itse keräystoiminta alkaa vuonna 2024.

Kuka: Organisaatioon kuuluu yhdeksän yritysjäsentä: Ab Rani Plast Oy, Lantmännen Agro Oy, Hankkija Oy, Finnlacto Oy, Piippo Oyj, Trioworld Oy, Tama Scandinavia Ab, Teollisuushankinta TH Oy ja Agro-Tuonti Oy. Tavoitteena on saada jatkossa myös lisää jäseniä.