Raniplast_strategia

Autamme suojaamaan tuotteitasi

Uutiset

Pakkauksella on väliä. Meille älykkäät pakkausratkaisut eivät merkitse vain asiakkaidemme tuotteiden elinkaaren pidentämistä vaan myös vastuun kantamista tulevaisuudestamme – Packaging for Life.

Vastuullisuus- ja kehitysjohtaja Mats Albäck esittelee yksityiskohtaista aikataulua, josta käy ilmi, että Rani ottaa parhaillaan suuria askelia kohti entistä kestävämpää tuotantoa. Yritys oli jo vuonna 2019 edelläkävijä kunnianhimoisten CO2-tavoitteidensa ansiosta, ja nyt tahtia kiristetään entisestään.

– Rakennamme uutta strategiaamme ympäristönäkökulmasta kolmen tärkeän tavoitteen eli hiilineutraaliuden, tuotteiden ympäristötehokkuuden ja uuden CSRD-direktiivin mukaisen raportoinnin pohjalle, hän kertoo.

Asiakkaat hyötyvät kaikista näistä toimista, mutta ehkä kaikkein eniten siitä, että tuotteemme ovat tulevaisuudessa täysin jäljitettäviä. Tällöin asiakkaat näkevät nopeasti ja helposti, mistä tuotannon raaka-aineet ovat peräisin ja millaisia omat tuotantoprosessimme ovat. Mats Albäck kollegoineen laatii parhaillaan Rani Clear EcoL -pakkauskalvoja koskevaa ehdotelmaa tuotannon ympäristötietojen esitystavasta.

– Tietojen on oltava helposti saatavilla ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi käyttäjän pitää pystyä tarkastelemaan tietoja tuotekohtaisesti mutta myös esimerkiksi vuositasolla, Mats kertoo.

Tuotteemme ovat tulevaisuudessa täysin jäljitettäviä.

Mats Albäck, Rani Plastin vastuullisuus- ja kehitysjohtaja

Osana yrityksen strategiaa hän kartoittaa parhaillaan liiketoimintaa, tarkoituksenaan löytää osa-alueet, jotka edellyttävät toimenpiteitä hiilineutraalin liiketoiminnan eli nollanettotason (Net Zero) saavuttamiseksi. Tällä kertaa kartoitus koskee koko konsernia eli myös kaikkia tytäryhtiöitä. Kun lisätoimien tarve – eli suurimmat päästöjen aiheuttajat – on selvitetty, laaditaan yksityiskohtainen suunnitelma, jonka edellyttämät konkreettiset toimenpiteet on määrä aloittaa ensi vuoden aikana.

– Tämä liittyy myös uuteen, tilinpäätöksen yhteydessä vaadittavaan kestävyysraportointiin eli CSRD-direktiiviin. Raportti tukee samalla myös omaa kestävyystyötämme ja siihen liittyvää päätöksentekoa.

”Viemme laatuajattelun seuraavalle tasolle”

Ranille tämä ei ole vain yksi hanke muiden joukossa, vaan taustalla on vakaa tahto valmistaa mahdollisimman vastuullisia ja korkealaatuisia tuotteita. Tuotantojohtaja Jan Knutarin mukaan kestävyysajattelu ohjaa koko tuotantoa, ja ympäristöasiat yhdessä laatuun tehtävien satsausten kanssa ovat tällä hetkellä yhtiön ensisijainen prioriteetti.

– Rani tunnetaan korkeasta laadustaan, ja uuden strategian myötä viemme laatuajattelun seuraavalle tasolle. Asiakkaamme voivat olla varmoja tuotteiden korkeasta laatutasosta, mikä hyödyttää samalla myös heidän omia tuotteitaan. Pyrimme kokonaisvaltaiseen laatuun kaikissa toimitusketjun osissa – Total Quality.

Tehtävämme on osoittaa, että kannamme vastuumme ja työskentelemme kestävän tuotannon eteen. Oikein käytettynä muovi on ylivertainen materiaali.

Mats Albäck, Rani Plastin vastuullisuus- ja kehitysjohtaja

Yksi esimerkki tästä on niin kutsuttu rullalaatu. Kiinnitämme ensimmäisenä huomiota tuotteen visuaaliseen laatuun, ja Ranin asiakkaana tiedät aina, mitä saat. Tämä tarkoittaa, että kaikki rullat näyttävät samanlaisilta, reunat ovat suorat ja pinta sileä, ja rullat on myös pakattu siististi. Tuotannon näkökulmasta laatu merkitsee myös uusia panostuksia työturvallisuuteen ja osaamisen laajentamiseen. Parhaillaan työn alla on myös useita standardointiprojekteja, jotka yksinkertaistavat valmistusprosesseja, helpottavat tuotantohenkilöstön työtä ja takaavat korkealaatuisten tuotteiden toimittamisen.

Kestävyystyö on yhteiskunnallinen teko

Jan ja Mats tekevät tiivistä yhteistyötä varmistaakseen, että teoriat toimivat myös käytännössä.

Make it Easy saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta juuri niin haluamme toimia tulevaisuudessa. Ilman asiakkaitamme ei olisi myöskään Rania, ja siksi meidän täytyy löytää optimaalisia tapoja valmistaa ja toimittaa tuotteita, joita asiakkaamme haluavat – We Deliver, Jan sanoo.

Mats Albäck muistuttaa, että kestävyystyö on myös yhteiskunnallinen teko.

– Kun puhutaan yleisesti muovialasta, liikkeellä on paljon puutteellista tietoa. Tehtävämme on osoittaa, että kannamme vastuumme ja työskentelemme toteuttaaksemme kestävän tuotannon, johon sisältyy yhä suurempi osuus kierrätettyä materiaalia. Oikein käytettynä muovi on ylivertainen materiaali, joka suojaa tehokkaasti asiakkaidemme tavaroita ja tuotteita – Packaging for Life.

Lue lisää:

Tämä on uutta strategiaamme käsittelevän sarjan toinen osa. Oletko jo tutustunut ensimmäiseen osaan? Siinä tarkastellaan lähemmin, mitä uusi tunnuslauseemme Packaging for Life tarkoittaa käytännössä.

Yleiskatsaus
Rani Plast

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia, Microsoft Clarity, Piwik Pro ja Leadfeederiä kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Saatamme jakaa Google Analyticsin keräämiä tietoja Google Ads -palvelun kanssa, mikäli olet antanut siihen suostumuksesi. Tietoja käytetään esimerkiksi mainonnan kohdentamiseen, personointiin ja tulosten seurantaan. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.