Venäjän myynti vetää – Ilari Yli-Ruka aloittaa myyntijohtajana

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen Venäjän talous on selvässä kasvussa, ja myös Rani Plastin myynti Venäjälle kasvoi vuonna 2017 noin 40%.

– Venäjä on ollut meille aina tärkeä markkina ja nyt myynti on selkeässä kasvussa, joten panostamme siihen lisää resursseja, sanoo Rani Plastin myyntijohtaja Dennis Granqvist.

Huhtikuun alussa Rani Plastin uutena myyntijohtajana Venäjällä aloittaa Ilari Yli-Ruka. Hän työskentelee johtajana ja esimiehenä Venäjän myyntitiimissä, johon ennestään kuuluu kolme myyjää ja kaksi assistenttia. Ilarin toimipaikka on Kalugassa, jossa sijaitsee myös Rani Plastin vuonna 2012 käyttöönotettu tehdas.

– Ilarilla on vahva kokemus Venäjän markkinoista. Hän osaa kielen ja tuntee kulttuurin, mikä on erittäin tärkeää Venäjällä toimittaessa. Lisäksi hänellä on vahva tausta metsäteollisuuden myyntitoiminnasta, mikä varmasti tulee auttamaan häntä uudessa tehtävässä, Granqvist sanoo. Ilari Yli-Ruka siirtyy uuteen tehtäväänsä Kesla Oyjltä, jossa hän on toiminut Venäjän ja IVY-maiden aluepäällikkönä.

Kalugan tehdas sijaitsee noin 200 kilometriä Moskovasta lounaaseen ja se palvelee erityisesti rakennusaineteollisuusasiakkaita ympäri Venäjää. Myyntijohtajan palkkaamisella Rani Plast hakee lisää myyntivoimaa sekä suunnitelmallisuutta koko myyntityön organisointiin.
– Tehtaan kapasiteetti mahdollistaa myynnin lisäämisen ja keskitymme Venäjällä nyt erityisesti uusasiakashankintaan, sanoo Granqvist.

Koko Rani Plastin henkilökunta toivottaa Ilarin lämpimästi tervetulleeksi tiimiin!