Rani Plast-Patrik Hogkvist uratarina

Patrik Högkvist

Business Development Manager

Hankenin taloustieteen yksiköstä valmistunut Patrik aloitti 23 vuotta sitten työt Rani Plastin laadunvalvonnassa, missä hän sai tarkan käsityksen yrityksen toiminnasta.

”Siinä työssä sain kattavan kuvan yrityksen toiminnasta ja toimintatavoista sekä siitä, miten yrityksessä suhtauduttiin laadunhallintamenetelmiin ja -määräyksiin, kuten ISO-standardeihin”, Patrik toteaa. Hän hyödynsi tätä kokemusta eri rooleissa myyntiosastolla sekä maatalous- että teollisuustuotteiden myynnissä ennen kuin toimenkuvaa muutettiin ja Patrik alkoi työskennellä liiketoiminnan kehittämisen parissa kymmenen vuotta sitten.

Uusia mahdollisuuksia ja kollegoiden tukemista

”Kyse on uusien markkinamahdollisuuksien ja alustojen löytämisestä sekä tuotehallinnan edistämisestä, sillä niiden avulla voimme tehostaa prosessejamme ja tehdä niistä ammattimaisempia”, Patrik selittää. ”Kyse on myös kollegoiden tukemisesta tiedolla, jota he tarvitsevat kaikissa toimissaan aina asiakas- ja markkinatuntemuksesta tuotekehitykseen ja tuotantoon.”

Viime aikoina hän on esimerkiksi käyttänyt paljon aikaa uusien globaalien markkinamahdollisuuksien kartoittamiseen, sillä Rani Plast otti käyttöön uuden leveän kalvopuhalluslinjan vuonna 2017. Patrik on myös pitänyt tiiviisti yhteyttä teollisten pakkauskoneiden valmistajiin, joiden kanssa Rani Plast parhaillaan kehittää vaativille teollisuusasiakkaille soveltuvia kalvopakkausratkaisuja.

”Kyse on myös kollegoiden tukemisesta tiedolla, jota he tarvitsevat voidakseen palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.”

Mikä on parasta työssäsi Rani Plastilla?

Patrik matkustaa noin 50 päivää vuodessa ulkomailla ja kotimaassa, ja hän pitää matkustamisen tarjoamasta itsenäisyydestä. ”Haluan liikkua suhteellisen vapaasti paikasta toiseen, ja Rani Plastilla saan tehdä juuri niin”, Patrik toteaa tyytyväisenä. ”Yritys ei onneksi ole kovin hierarkkinen, joten kaikkien kanssa on helppo jutella.”

”Pidän siitä, että tämä on perheyritys eikä pörssiyhtiö, eli meillä ei ole rasitteena pörssiyhtiöiltä edellytettävää raportointia, mikä tuo enemmän vapautta”, Patrik huomauttaa.

Mihin suhtaudut intohimoisesti?

Patrik pyrkii intohimoisesti saamaan perille sen viestin, että muovi on paras pakkausmateriaali ja että kaikista vaihtoehdoista muovilla on pienin hiilijalanjälki, kun sitä käytetään ja käsitellään oikein. ”Merien ja luonnon saastumisen vuoksi muoviin on liitetty paljon negatiivisia asioita, ja yritys pyrkii aktiivisemmin edistämään näkemystä siitä, että muovi on aidosti paras vaihtoehto”, Patrik toteaa.

Perhe-elämää rannikolla

Patrik asuu 45 minuutin ajomatkan päässä Pietarsaaressa, missä hän nauttii vaimonsa ja kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa elämästä 20 metrin päässä rannasta. ”Olemme hyvin aktiivinen urheilua harrastava perhe, ja tapaamme mielellämme sukua ja ystäviä”, Patrik kertoo. Kesäisin hän myös liikkuu mielellään moottoriveneellä kauniissa paikallisessa saaristossa.