Auli Jylha

Auli Jylhä

Account Manager

Auli Jylhä aloitti Rani Plastilla asiakkuuspäällikkönä vuonna 2015 toimittuaan yli 30 vuotta erilaisissa pakkausteollisuuden tehtävissä, joista viimeisin ennen Rani Plastille siirtymistä oli polypropeeniasiantuntijana Schur Flexiblesin palveluksessa.

Kielitaitoa ja kansainvälistä liiketoimintaosaamista

Kaustisella kasvanut Auli, joka asuu nykyään Kokkolassa vain puolen tunnin ajomatkan päässä Rani Plastin Teerijärven pääkonttorista, taitaa kaupan alan opintojensa ansiosta sujuvasti paitsi suomea ja ruotsia, myös englantia, venäjää ja saksaa.

Laajasta kielitaidosta oli hänelle paljon hyötyä uralla yrityksessä, josta lopulta tuli Schur Flexibles, sillä kansainvälisen yhtiön liiketoiminta ulottui muun muassa Venäjälle ja Baltian maihin. ”Sain paljon mielenkiintoisia kokemuksia”, Auli muistelee. ”Venäjällä piti perinteen mukaan juoda vodkaa osana liikeasioiden hoitamista, mikä ei aina ollut kovin mukavaa, ja eräällä työmatkalla Northamptoniin Isoon-Britanniaan osuimme paikalle prinssi Charlesin vierailun aikaan. Prinssi pysähtyi ja jutteli kanssani hetken – päädyin jopa televisioon!”

Ranissa innosti perheomisteisuus ja luotettava maine

Pitkän uransa aikana Auli, 60, on rakentanut laajan verkoston asiakaskontakteja, joista osa oli jo valmiiksi Rani Plastin asiakkaita. Niinpä Auli on nykyisessä työssään päässyt pitämään yhteyttä myös vanhojen asiakkaiden kanssa.

Mahdollisuus työskennellä Rani Plastilla innosti Aulia muun muassa siksi, että yritys on perheomisteinen ja sillä on luotettava maine. ”Aiemmassa työpaikassani oli mukavaa työskennellä, mutta yritys muuttui, kun omistajaperhe myi sen sijoittajille”, hän kertoo. ”Rani Plast tarjoaa paljon mahdollisuuksia itsenäiseen työskentelyyn, ja koska yritys valmistaa polyeteenikalvoa, toiminnassa on paljon enemmän vaihtelua erilaisten tuotteiden ja asiakkaiden myötä”, Auli sanoo.

”Rani Plast tarjoaa paljon mahdollisuuksia itsenäiseen työskentelyyn.”

Monipuolinen asiakaskunta ilahduttaa

Auli työskentelee asiakkuuspäällikkönä yhdessä kollegansa Ann Britt Kattilakosken kanssa, ja yhdessä kaksikko huolehtii jo Suomen osalta lähes 100 asiakkaasta. ”On tärkeää kohdata ihmiset kasvotusten, ja nautin todella siitä, että saan taas tavata ihmisiä eri puolilta Suomea”, Auli sanoo.

Hänen asiakaskunnassaan on monenlaisia toimijoita, muun muassa muovikalvon jatkojalostuksen asiantuntijoita, rakennusteollisuuden toimittajia, eristelevy-yrityksiä sekä paljon kemian ja lääketieteen alan asiakkaita. ”Pidän siitä, että asiakkaina on erilaisia yrityksiä”, Auli kertoo. Hän arvostaa myös sitä, että Rani Plastin tuotevalikoima on laaja, ja että yritys pystyy asiantuntemuksensa ansiosta löytämään aina parhaat ratkaisut asiakkaidensa pakkaustarpeisiin. ”Meillä on todella hyvä tuoteportfolio myytäväksi – voimme tarjota asiakkaalle miltei kaikki pakkausratkaisut yhdestä paikasta, ja aina on vielä jotain uutta opittavaa”, hän sanoo.

”Pidän siitä, että asiakkaina on erilaisia yrityksiä.”

Asiakasuskollisuutta rakennetaan rehellisyydellä

Auli arvostaa myös Rani Plastin sitoumusta investointeihin, ja myös hänen asiakkaansa tunnistavat yrityksen huipputason valmistusteknologian arvon.

Positiivisesta ja ulospäin suuntautuneesta persoonallisuudestaan tunnettu Auli sanoo: ”Minusta on tärkeää, että asiakkaiden kanssa on oma itsensä ja rakentaa asiakasuskollisuutta rehellisyyden ja nöyryyden kautta.”

Aktiivista elämää ja myyntikiertueen suunnittelua

Vapaa-aikanaan Auli ja hänen miehensä nauttivat murtomaahiihdosta Lapin maisemissa kahden tyttärensä ja suloisen tyttärentyttärensä kanssa sekä viettävät aikaa kesämökillään. ”Käyn kuntosalilla kolmesti viikossa, ja kävelemme mieheni kanssa paljon”, Auli kertoo.

Hän suunnittelee parhaillaan Suomeen suuntautuvaa myyntikiertuetta ja odottaa jälleen innolla pääsevänsä tapaamaan asiakkaita kasvotusten voidakseen kuulla lisää heidän tarpeistaan sekä siitä, miten Rani Plast voi parhaiten auttaa heitä.