rani_bond-2

Kestävä käärintäkalvo on tärkeä tekijä jätepaalien laadukkaassa käsittelyketjussa

Uutiset

Jätepohjainen energiateollisuus (WtE) kasvaa nopeasti. Yksi alan suurimmista haasteista on käärittyjen jätepaalien säilyminen ehjinä niiden kulkiessa vaativan käsittely- ja logistiikkaprosessin läpi. RaniBond-kalvo käärii jätepaalit energiateollisuudelle

Kiinteän jätteen tuotannon odotetaan nousevan maailmanlaajuisesti yli kuuteen miljoonaan tonniin päivässä viiden vuoden aikana. Maailmanpankin mukaan tämä luo uusia mahdollisuuksia paalatun jätteen polttamiseen perustuvalle lämmitykselle ja sähköntuotannolle, nyt kun kyky polttaa jätettä ilman vaarallisia päästöjä on saavutettu. Se, että jäte voidaan muuttaa energiaksi turvallisesti välttäen samalla kaatopaikkoja ja niihin liittyviä metaanipäästöjä, tekee ratkaisusta kaikin puolin houkuttelevan.

Jätteen kuljetusmatkat vaativat kestäviä jätepaaleja

Ironista kyllä, joissakin maissa on pulaa sopivasta jätteestä vaikka polttolaitoksia olisi runsaasti, ja toisissa maissa jätettä on liikaa ja polttokapasiteettia liian vähän. Siksi polttoaineen kuljettamisesta jätepaaleiksi käärittynä on tullut välttämätöntä.

Kiinteä yhdyskuntajäte (MSW) käsitellään SRF- ja RDF-kierrätyspolttoaineeksi, puristetaan paaleiksi ja pakataan kääreisiin. Rani Plast tuottaa RaniBond-käärintäkalvoa nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Ennen kuin paalattu jäte saapuu määränpäähänsä, sitä tyypillisesti kuljetetaan maitse, välivarastoidaan, laivataan, kuljetetaan uudelleen maitse ja käsitellään.

Vahinkojen mahdollisuus on huomattava, ja vaikka repeytyneistä paaleista ja jäteaineen purkautumisista voi aiheutua lisäkustannuksia, seuraukset voivat olla paljon vakavampia lupien uusimisen kannalta, jos paalin vuotaminen tai hajuhaitta vahingoittaa ympäristöä. Tästä syystä kannustimet paalien säilyttämiselle ehjinä ovat selkeät.

Polttoaineen kuljettamisesta jätepaaleiksi käärittynä on tullut välttämätöntä.

Yhteisenä tavoitteena laadukas jätepaalien käsittelyketju

Rani Plast uskoo, että laadun edistäminen ja arvoketjun täydellinen ymmärtäminen ovat avain turvallisempaan, tehokkaampaan ja luotettavampaan teollisuuteen. Rani Plastin liiketoiminnan kehityspäällikkö Patrik Högkvistin sanoin:
”WtE-teollisuuden on vaadittava laatua koko jätepaalien käsittelyketjulta.” Hän kannustaa WtE-teollisuutta aloittamaan vuoropuhelun Rani Plastin kanssa etsiäkseen uusia tapoja laadun kehittämiseksi.

Muut WtE-alan yritykset ovat asiasta samaa mieltä. Mårten Eriksson on kierrätyksen ja kierrätyspolttoaineyksikön päällikkö Stockholm Exergillä, joka toimittaa paalatun jätteen poltolla tuotettua kaukolämpöä, jäähdytystä ja sähköä yli 800 000 kaupungin asukkaalle ja 400 yritykselle. Hänen mukaansa on olennaisen tärkeää pitää esillä viestiä koko kuljetusketjun kattavien paalinkäsittelyn hyvien käytäntöjen tärkeydestä.

”Esimerkiksi tilanteissa, joissa haarukkatrukit purkavat jätepaalit kyydistä pysähtymättä kokonaan, on olemassa riski että paalit vaurioituvat”, Mårten sanoo, ja lisää että kaikkien ahtaajista ja satamaviranomaisista kahmarinosturien kuljettajiin tulisi olla tietoisia paalien asianmukaisen käsittelyn tärkeydestä.

Kaikkien ahtaajista ja satamaviranomaisista kahmarinosturien kuljettajiin tulisi olla tietoisia paalien asianmukaisen käsittelyn tärkeydestä.

Mårten Eriksson, Stockholm Exergi

Rani Plastin myyntipäällikkö Jan Knutar kertoo, että RaniBondilla on puhalletulle kalvolle tyypilliset ominaisuudet, kuten vahvuus, tehokas tarttuvuus ja mahdollisuus jopa 70 prosentin esikiristykseen, minkä lisäksi se on kehitetty nimenomaan jätteiden käärintään ja testattu alan suurimpien valmistajien laitteilla. Toimivuus, laatu ja kestävä kehitys ovat kaikki Rani Plastin tuotteiden kulmakiviä.

Ympäristöystävällisempi käärintäkalvo valmistetaan kierrätetystä raaka-aineesta

Huomionarvoista on, että Rani Plast toi tänä kesänä markkinoille RaniBond EcoL-kalvon, joka on valmistettu kierrätetystä raaka-aineesta ja on siksi hiilijalanjäljeltään huomattavasti verrokkejaan kevyempi – seikka joka kiinnostaa WtE-yrityksiä kasvavassa määrin. Patrik Högkvistin mukaan kestävä kehitys ei suinkaan rajoitu vain kulutustavaraliiketoimintaan, vaan on tärkeä tavoite myös jätealalla.

Kehitys on jatkuvaa. Rani Plast pyrkii pienentämään tämän tyyppisten kalvojen hiilijalanjäljen nollaan. 

Patrik Högkvist, Rani Plast

Mårten Eriksson ottaa ilolla vastaan RaniBond EcoL-kalvon kaltaiset kierrätysraaka-aineista valmistetut kalvot, jotka tukevat Stockholm Exergin omaa tavoitetta pyrkiä kestävämpään tuotantoon ja pienentää yrityksen hiilijalanjälkeä. Hän lisäsi:

”RaniBond EcoL on konekohtainen tuote, ja on hienoa päästä näkemään kierrätetyistä raaka-aineista valmistettu kalvo, joka on tarkoitettu nimenomaan jätepaaleille.”

RaniBond EcoL-kavolla on huomattavasti pienempi hiilijalanjälki kuin tavallisilla kalvoilla. Patrik Högkvist sanoo, että kehitys on jatkuvaa, ja että yhtiö pyrkii pienentämään tämän tyyppisten kalvojen hiilijalanjäljen nollaan. 

Kysy lisää

p200603_esk_0763-2

Jan Knutar

Tuotantojohtaja
+358 50 066 4419
Varaa tapaaminen